Yrityksille

Henkilöstön työhyvinvointi – Kellumon ratkaisut yrityksille

STRESSI POIS 60 MINUUTISSA?

 

Anna itsellesi ja työntekijöillesi lupa kaikki häiriötekijät poistavaan syvärentoutukseen, joka lievittää tai jopa kokonaan poistaa kokemasi stressin ja paineen. Anna itsesi ja henkilöstösi unohtaa hetkeksi kaikki tehokkuusvaatimukset. Hiukan paradoksaalisesti sen voi nyt tehdä yllättävän nopeasti ja kustannustehokkaasti.

 

Työhyvinvointi ja työtyytyväisyys ylös uusilla keinoilla, joista on runsaasti tutkimustietoa. Ennen kokemattoman vireäksi ja hyvinvoivaksi – tunnissa.

 

HR-johtaja, henkilöstöpäällikkö, tiiminvetäjä tms. –  tule ensin itse kokeilemaan PUOLEEN HINTAAN ja vakuutu.

 

 

MISTÄ IHMEESTÄ ON KYSE?

 

Päätuotteemme on rentoutuskellunta (floatation therapy). Se on 1950-luvulla aivotutkimuksen apuvälineeksi kehitetty menetelmä, jonka monipuolisia vaikutuksia on tutkittu vuosikymmenten ajan. Juuri nyt on maailmalla käynnissä rentoutuskellunnan leviämisen kolmas aalto. Ensimmäiset kaupalliset keskukset syntyivät Yhdysvaltoihin 1960-luvulla, ja toinen aalto ajoittui 1980-luvun alkuun. Nyt käynnissä oleva buumi näyttäisi levittävän rentoutuskellunnan laajemmin Eurooppaan ja Australiaan, mutta myös esim. moniin Aasian maihin.

 

 

Rentoutuskellunta on oikotie syvään rentoutumiseen ja meditatiiviseen tilaan. Kun keho ja aivot saavat levon ärsykkeiltä – ääniltä, valolta, paineelta – kehossa vapautuu aineita, jotka vähentävät stressiä ja kipua. Tässä syvärentoutuneessa tilassa aivoilla on mahdollisuus keskittyä helpottamaan ja nopeuttamaan kehon itsehoitoa.

 

 

Kellumon Dreampod -merkkiset tankit ovat niin tekniikaltaan kuin muotoilun ja käyttökokemuksen kannalta kehittyneimpiä mitä Suomesta tällä hetkellä löytyy.

 

”Kellumo oli ennen kaikkea psyykkinen ja mieltä rauhoittava kokemus, jonka vaikutus kestää pitkään. Myös keho rentoutui suloisesti. Suosittelen lämpimästi.”
– nainen, Facebook-arvio

 

”Suosittelen lämpimästi kaikille, myös potilaille ja kollegoille.”
– työterveyslääkäri, vierailijajulkaisu Facebookissa

LUE LISÄÄ

NEUROSONIC

 

Kellumon toinen palvelu on Suomessa kehitetty Neurosonic -värähtelyhoito. Keksinnön tuoreudesta huolimatta tutkimukset ovat antaneet vahvoja viitteitä siitä, että myös Neurosonicista on hyötyä henkilöstön työssäjaksamisen tukemisessa. Työhyvinvointi kohenee, kun stressi ja jännitystilat vähenevät.

LUE LISÄÄ

Yritysten kokemuksia Neurosonicista työterveyshuollon tukena

Työterveyshoitaja Sari Putkonen:

– kaikki asiakaspalautteet ovat olleet todella positiivisia
– lähes jokainen tuolissa kävijä on halunnut tulla toistekin hoitoon
– lihasoireilut eivät ole päässeet liian pahoiksi, joten tuoli on toiminut loistavasti ennaltaehkäisevänä hoitomuotona
– unihäiriöt ovat helpottuneet muutamilla asiakkailla

 

Amiedu pääkaupunkiseudun ammatillisena aikuiskouluttajana on tarjonnut henkilökunnalleen (320 henkeä) osana työhyvinvointia tukevaa toimintaa mahdollisuuden käyttää Neurosonic hoitotuolia vuodesta 2011.

”Useat työntekijämme ovat kokeneet sen lievittävän stressiä, parantaneen unta sekä helpottaneen erilaisia särkyjä. Erityisesti tuoli on tarjonnut mahdollisuuden palautua ja rentoutua työn rasituksesta parantaen työhyvinvointia.”

Tytti Forssell, henkilöstöasiantuntija, Amiedu

Kellumo sijaitsee Helsingin keskustassa viiden minuutin kävelymatkan päässä Kampin metroasemalta. Rentoutuskelluntaan varattuja huoneita on kaksi ja Neurosonicilla on omansa. Kellunta varataan tunnin vuoroissa, Neurosonic-hoidot kestävät ohjelmasta riippuen 10-41 minuuttia. Hoidoissa voi siis olla kerrallaan 3 henkilöä.

 

Kellumon sivuilta löytyy selkeä ajanvarausjärjestelmä. Neuvomme ensikertalaisia paikan päällä perusteellisesti, ja jo nettisivuilta löytyvät kaikki olennaisimmat ohjeet. Molemmat hoidot ovat kuitenkin helppoja – sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Meiltä saat myös pyyhkeet ja suihkutarvikkeet, joten voit tulla vaikka ex tempore työpäivän jälkeen. Tarjoamme aina teet ja mineraalivedet; Kellumosta ei tarvitse kiirehtiä mihinkään.

 

”Vietimme koko kuuden hengen toimistomme pientä juhlahetkeä ja virkistyspäivää Kellumolla. Valittavana oli rentoutuminen kellumalla tai värähtelyhoito rentoutustuolissa. Kelluminen oli mielenkiintoinen kokemus, vaikka alkuun ”kuplaan” sulkeutuminen hieman ihmetyttikin. Ensikertalainen miettii, pitäisikö olla valossa vai pimeässä, musiikkia vai ei… Kun veteen sitten asettautuu, on kelluminen mukavaa ja rauhoittavaa. Ajantaju häviää. Myös rentoutustuolissa saattoi unohtaa kiireet hetkeksi. Ohjelmista voi valita aktivoivan tai palauttavan, meidän väkemme palautui värähtelyjen myötä painavan rauhalliseen tilaan.”

 

Toiminnanjohtaja Rauha Maarno, Suomen kirjastoseura

 

”KYLLÄ, MEIDÄN YRITYKSEMME KUULUU EDELLÄKÄVIJÖIHIN!”

Tarjoamme henkilöstön työhyvinvoinnin parantamiseksi erilaisia kokonaisuuksia, jotka voidaan mitoittaa yrityksenne tai yhteisönne tarpeen mukaisesti. Laajat aukioloaikamme tarjoavat mahdollisuuden käyttää palveluitamme myös arkisin työajan jälkeen sekä lauantaisin.

  • Kelluntapaketti

  • 20-40 kpl / kk = 54 € / kpl
    41-100 kpl / kk = 47 € / kpl

     


     

    Käyttäjien määrä ei rajoitettu. Laskutus kerran kuussa sovitun määrän mukaisesti.

  • Neurosonic 30' -paketti

  • 20-40 kpl / kk = 20 € / kpl
    41-100 kpl / kk = 18 € / kpl

     


     

    Käyttäjien määrä ei rajoitettu. Laskutus kerran kuussa sovitun määrän mukaisesti.

  • Tiimidiili

  • 2 kelluntaa + 2 Neurosonic -hoitoa / tiimiläinen / kk

    160 € / hlö / kk

     


     

    Sopimusjakso toiveenne mukaisesti.

  • Iltapäivä Kellumolla

  • Koko Kellumo käyttöönne vaikkapa kolmeksi tunniksi, jolloin kuusi ihmistä ehtii sekä kellua että ottaa Neurosonic -hoidon. Tarjolla pientä naposteltavaa ja luomumehuja.

    160 € / h